|
23.11.2011 Jarmo Korpijärvi liittyi
Medeso-tiimiin
Medeso on perustanut toimiston
Keski-Suomeen, Jyväskylään, missä Jarmo Korpijärvi on työskennellyt
15.11.2011 alkaen CFD asiantuntijana. Jarmo auttaa Medesoa pohjoismaiden
laajuisesti virtauslaskentaan
liittyvien tuotteiden myynnissä ja teknisessä tuessa. Jarmolla on 15 vuoden kokemus teollisista CFD
sovelluksista ja valmistuttuaan Lappeenrannan teknillisestä
korkeakoulusta hän on työskennellyt lukuisissa projekteissa hyödyntäen
virtauslaskentaa kemian prosessiteollisuudesta pakokaasujen
jälkikäsittelyyn. Viimeiset 10 vuotta hän on toiminut Virtauslaskennan
ryhmäpäällikkönä Numerola Oy:ssä.
04.11.2011 EDR ja Medeso yhdistyvät
Pohjoismaiden
kaksi johtavaa CAE ohjelmistojen ja palvelujen toimittajaa EDR
Engineering Data Resources AS ja Medeso AB yhdistävät toimintansa
1.1.2012 alkaen. Uuden yhtiön nimi on EDR&MEDESO ja uuden yrityksen
toimitusjohtajaksi on kutsuttu Medeso AB:n nykyinen toimitusjohtaja Arne
Larsson. Lehdistötiedote kokonaisuudessaa löytyy
täältä.
16.01.2011
Medeso laajentaa Suomessa
Medeson toiminnan laajentuessa, olemme
avanneet myyntitoimiston Tampereelle, Technopolis Hermia
teknologiakeskukseen. Toimiston vetäjäksi on kutsuttu DI Jani Ojala. Hän
vastaa Suomen myyntijohtajan tehtävistä.
19.12.2010
Kevään 2011 Medeso
- ANSYS aamiaisseminaarikiertue
Seminaarikiertue käynnistyy jo viikolla 2, ensimmäiset
paikkakunnat ovat torstaina 13.1 Vaasa ja
perjantaina 14.1 Seinäjoki.
Toivotamme seminaareihin tervetulleiksi nykyiset ANSYS -käyttäjät sekä
kaikki jotka ovat kiinnostuneita FEM ja CFD -simuloinnin
käyttömahdollisuuksista tuotekehityksessä.
Ilmoittaumisen voi tehdä
täällä. Toivomme
osallistujien ilmoittautuvan vähintään kahta viikkoa ennen seminaaria.
21.11.2010
Case Metso
Metso valitsi Medeson ensisijaiseksi kumppaniksi
simulointiympäristön kehitykseen. Lataa lehdistötiedote
täältä.
21.11.2010 ANSYS R13.0 päivitys
ANSYS -versio R13.0 päivitys on nyt ladattavissa
ANSYS Customer -porttaalissa. Uusien
ominaisuuksien esittely
ANSYS,
Inc:n
-sivuilla. Asennusmediat voi tilata myös meiltä
lähettämällä tilauksen osoitteeseen
ansys@medeso.fi.
03.10.2010
Case Etteplan Oyj
Suomen johtava teollisten laitteistojen
suunnitteluun ja teknisen tuoteinformaation ratkaisuihin ja
palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys Etteplan Oyj laajentaa
teknisen laskennan palvelutarjontaa ANSYS FEM simulointiohjelmistojen avulla.
ANSYS, Inc:n lanseeraaman "Simulation Driven Development Process" vision mukaisesti
jokaisella Etteplanin suunnittelijalla on käytettävissään ANSYS
DesignSpace tason laskentatyökalut jo konseptisuunnitteluvaiheessa.
Tämä parantaa suunnittelun laatua ja tuo siten enemmän lisäarvoa
asiakkaille tehtäviin suunnitteluprojekteihin. Varsinaiset lujuuslaskijat saavat käyttöönsä niinikään
ANSYS Workbench -ympäristössä toimivat vaativampaan
lujuuslaskentaan tarkoitetut ANSYS -versiot.
ANSYS FEM ohjelmistojen avulla Etteplan pystyy vastaanottamaan
entistä haastavimpia suunnitteluprojekteja. Suoraan
geometriamuokkaukseen perustuvan mallinnusmoduulin ansiosta laskentageometriat voidaan
lukea mistä tahansta 3D cad -järjestelmästä ilman päällekkäistä
mallinnusta.
10.08.2010
Medeso Oy Alihankinta 2010 -messuilla
Esittelemme ANSYS FEM- ja CFD -simulointiohjelmistoja Tampereella Alihankinta
2010 -messuilla ti 21 - to 23.9.2010 osastolla D 196, tervetuloa tutustumaan.
Varaa aika etukäteen henkilökohtaiseen esittelyyn ja
keskusteluhetkeen Medeson asiantuntijan kanssa osoitteella
ansys(@)medeso.fi. Ilmaisen
sisäänpääsylipun messulle voi tulostaa
täältä.
01.07.2010
Syksyn 2010 kurssikalenteri on julkaistu
Syksyn kursseilla on keskitytään ANSYS R12.1 version uusiin
ominaisuuksiin. Pidimme jatkuvasti myös asiakaskohtaisesti räätälöityjä kursseja,
jolloin kursseilla voidaan keskittyä ko. asiakkaalle tyypillisiin
malleihin ja analyyseihin. Uusi kurssikalenteri
löytyy täältä.
16.06.2010
ANSYS, Inc. 40 v juhlasivusto avattu
änä vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä kun tri.
John Swanson perusti yrityksen ANSYS -ohjelmiston kehittämistä varten.
Seuraavana vuonna perustamisesta näki ensimmäinen kaupallinen ANSYS 2.0
versio päivänvalon. Juhlavuoden kunniaksi ANSYS -historian merkkipaaluja
muistellaan
http://www.ansys.com/anniversary/ juhlasivustolla. Medeson
avainhenkilöt ovat olleet mukana rakentamassa ANSYS -menestystä jo
vuodesta 1992 lähtien, ANSYS -versio oli tuolloin 4.4A.
12.03.2010
ANSYS R12.1
ANSYS R12.1 versiosta on saatavilla huoltopäivitykset seuraaville
tuotteille:
-
ANSYS EKM (Engineering Knowledge Manager) 2.0 Service Pack 1
-
ANSYS SpaceClaim Direct Modeler 2009+ SP2
-
ANSYS 12.1 Solid Edge ST2 Support (32 & 64 bit)
Päivitykset ovat ladattavissa ANSYS
Customer -porttaalista. Asennusmediat voi tilata myös meiltä
lähettämällä tilauksen osoitteeseen
ansys(@)medeso.fi.
23.12.2009 Medeso
- ANSYS aamiaisseminaarikiertue 2010 käynnistyy
Seminaarikiertue käynnistyy torstaina 11.2 Rovaniemeltä ja
perjantaina 12.2 olemme Oulussa.Toivotamme seminaareihin tervetulleiksi
nykyiset ANSYS -käyttäjät ja FEM -simuloinnin käyttömahdollisuuksista
tuotekehityksessä kiinnostuneet.
Ilmoittaumisen voi tehdä
täällä. Toivomme
osallistujien ilmoittautuvan vähintään kahta viikkoa ennen seminaaria.
01.08.2009 Medeso Oy Alihankinta 2009 -messuilla
Esittelemme ANSYS -tuotteita Alihankintamessuilla 8 - 10.9.2009 Tampeella osastolla D 197. Ilmaisen
sisäänpääsylipun voi tulostaa
täältä.
01.07.2009
Syksyn 2009 kurssikalenteri on julkaistu
Syksyn kursseilla on keskitytään ANSYS R12 version uusiin
ominaisuuksiin. Pidimme jatkuvasti myös asiakaskohtaisesti räätälöityjä kursseja,
jolloin kursseilla voidaan keskittyä ko. asiakkaalle tyypillisiin
malleihin ja analyyseihin. Uusi kurssikalenteri
löytyy täältä.
01.05.2009
ANSYS R12.0 päivitys
ANSYS -versio R12.0 päivitys on nyt viimein julkaistu.Uusien
ominaisuuksien esittely
ANSYS,
Inc:n
-sivuilla. Päivitys on ladattavissa ANSYS
Customer -porttaalista. Asennusmediat voi tilata myös meiltä
lähettämällä tilauksen osoitteeseen
ansys@medeso.fi.
29.04.2009 Medeso
- ANSYS aamiaisseminaarikiertue päättynyt
Kiitokset kaikille seminaareihin osallistujille. Tänä vuonna
osallistujia oli yli 170 henkeä, mikä on enemmän kuin koskaan
aikaisemmin. Tämä osoittaa että erityisesti vaikeina aikoina yritykset
haluavat kehittää tuotekehitys-toimintojaan.
17.04.2009 Medeso Oy
Sopimusvalmistus 09 -messuilla
Esittelemme ANSYS -tuotteita Sopimusvalmistus 09 -messuilla Oulun
Ouluhallissa 27 - 28.5.2009 osastolla 415. Ilmaisen sisäänpääsylipun voi
tulostaa
täältä.
09.04.2009
Medeson toiminta laajenee Norjassa
Medeso AB ja Teknisk Data AS (TDA AS) ovat perustaneet
yhteisyrityksen Norjan Osloon. Yhteisyrityksen nimi on Medeso AS. TDA on
toiminut ANSYS, Inc:n ASAS- ja AQWA -ohjelmistojen
jälleen-myyjänä.Yhteisyrityksen myötä Norjassa on nyt kaikki ANSYS
-tuotteet kattava myynti- ja palveluorganisaatio. Lehdistötiedote löytyy
täältä.
12.01.2009
Kevään 2009 kurssikalenteri on julkaistu
Medeso järjestää jatkuvasti ANSYS -kursseja kaikissa
Pohjoismaissa. Viime vuonna näille kursseille osallistui yli 250 ANSYS
-ohjelmistojen käyttäjää. Suomessa kurssit järjestetään pääsääntöisesti
asiakasräätälöidysti. Näin kursseista saadaan tehokkaampia. Pidimme
näitä räätälöityjä kursseja viime vuonna yli 20. Uusi kurssikalenteri
löytyy täältä.
08.12.2008 Medeso - ANSYS aamiaisseminaari 2009 kiertueen paikkakunnat
Kevään 2009 seminaaripaikkakunnat ja ajankohdat ovat nyt
selvillä. Uusina paikkakuntina mukana ovat Rovaniemi (5.2), Seinäjoki
(20.2) ja Kouvola (17.4). Paikkakuntia on yhteensä 17. Tarkempi ohjelma
julkaistaan myöhemmin. Seminaariin ovat tervetulleita nykyiset ANSYS
-käyttäjät sekä kaikki jotka ovat kiinnostuneita FEM -simuloinnin
käyttömahdollisuuksista tuotekehityksen työkaluna.
Ennakkoilmoittaumisen voi tehdä
täällä.
03.10.2008 ANSYS CFX Customization -kurssi 26 - 27.11.2008
ANSYS CFX sisältää useita mahdollisuuksia räätälöidä mm.
käyttöliittymää ja reunaehtofunktioita omiin sovellustarpeisiin. Näin
vältetään yksitoikkoiset rutiinitehtävät ja virtausanalyysien suoritus
tehostuu. Lisätiedot ja ilmoittautumiset
täältä.
16.09.2008 ANSYS Workbench -päivityksiä uusimmille 3D CAD -versioille
ANSYS Customer -porttaalissa (ANSYS Customer Portal) on ladattavisa useita R11.0 SP1 -välipäivityksiä uusimmille 3D CAD -järjestelmille kuten: UG NX6 (32/64 -bit), Solid Edge V20 (32/64 -bit), Autodesk Inventor 2009 x64 Edition, Pro/E Wildfire 4.0 for Windows Vista x64 ja CATIA V5 R18 (32/64 -bit). Lisätietoja Medeson tukipalvelusta 010-2394 501
01.09.2008
Medeso AB:lle uusi toimitusjohtaja
Effective Sep 1, Arne Larsson will join Medeso AB and be
located at HQ in Västerås Sweden. Arne holds a Master Degree in
Industrial Economics from the Royal Institute of Technology in
Stockholm. Before joining Medeso, he held a position as managing
director at Giritech Svenska AB and prior to that at Telia Net AB in
Denmark. Arne will be leading and further developing the company and its
team for the challenging and exiting tasks lying ahead in the future.
The present MD and principal owner Holger Droege will support Arne in
his tasks and furthermore focus on the companies business development
and expansion.
08.08.2008 Medeso Oy Alihankinta 2008 -messuilla
Esittelemme
ANSYS -tuotteita Alihankintamessuilla 17 - 19.9.2008 Tampeella osastolla D 197. Ilmaisen
sisäänpääsylipun voi tulostaa
täältä.
30.04.2008 Medeso - ANSYS aamiaisseminaarikiertue 2008
Medeson
järjestämiin ANSYS -seminaareihin osallistui kevään aikana yli 150 FEM
-simuloinnista kiinnostunutta. Kiitokset kaikille osallistujille.
10.03.2008
2008 Medeso CAE User Conference
Medeson
Pohjoismainen ANSYS -käyttäjäkokous pidetään 26 - 27.05 Kööpenhaminassa.
Lisätiedot ja ilmoittaumiset Medeso Ab:n
sivuilta.
13.02.2008
Medeson Tanskan toimisto avattu!
Medeso avasi
paikallisen toimiston Kööpenhaminaan ja kutsui sen vetäjäksi Lars
Voigtin:
We welcome Lars Voigt to the Medeso team. Lars holds a Master Degree
in Mechanical Engineering and a PhD in Fluid Dynamics and a graduate
degree in Business Administration. Before joining Medeso Lars worked as
a compressor designer at HV Turbo AS in Denmark and after that for ANSYS
Technical Services (CFX Turbomachinery) and later on as an Account
Manager for the products and services in the BENELUX area. At Medeso
Lars will be responsible for local sales and the start-up and expansion
of a local Danish Medeso organization, in order to better serve the
local Danish industry.
11.02.2008 Medeso aloitti SpaceClaimin jälleenmyyjänä
SpaceClaim
Oy ja Medeso AB ovat aloittaneet yhteistyön tehostaakseen SpaceClaim
ohjelmiston hyödyntämistä FEM -mallien esikäsittelyssä
Medeso on pohjoismaiden johtava ANSYS tuotteiden ja palvelujen edustaja.
Yhtiö toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.
http://www.medeso.se/software/spaceclaim.html
SpaceClaim ratkaisun avulla myös laskentainsinöörit, jotka eivät käytä
päivittäin yrityksen käytössä olevaa 3D pääjärjestelmää, pystyvät itse
yksinkertaistamaan ja muokkaamaan 3D mallit vastaamaan analyysitarpeita.
SpaceClaim muokkaa mallit kuntoon ilman että mallien rajoitteet ja
parametriikka vaikeuttaisivat työtä. Medeso Oy esittelee SpaceClaimia
kevään seminaareissa.
02.01.2008 Medeso - ANSYS aamiaisseminaarikiertue 2008
Jo perinteiseen tapaan järjestämmme kevään aikana
Medeso - ANSYS aamiaisseminaarien sarjan 15:llä paikkakunnalla.
Ilmaiseen tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki ANSYS FEM
-ohjelmistojen käyttäjät tai muuten FEM simuloinnista kiinnostuneet.
Kiertue käynnistyy 20.02 Vaasan Tropiclandiasta ja päättyy 24.04
Tallinnan korkeakoululle.
Seminaarin ohjelma ja
ilmoittautumisohjeet.
01.10.2007 Medeso Oy kiittää!
Medeso Oy
kiittää mielenkiinnosta osastoamme kohtaan Alihankinta 2007 messuilla
Tampereella. Kävijöitä oli osastollamme ilahduttavan paljon. Heitä
kiinnosti esityisesti ANSYS FEM -ohjelmiston erinomainen suorituskyky ja
käytettävyys. ANSYS -ominaisuuksia toimitusjohtaja Pekka Mölkänen
esitteli on-line demoissa.
13.09.2007 Nimityksiä
Medeso AB:n Västeråsin toimistossa
Medeson
Support Team vahvistui seuraavasti:
Effective September 3, Daniel joined Medeso at the Västerås office
as a member of the Customer Service Team. Daniel has a Master Degree
from the Royal Institute of Technology in Stockholm. He majored in
Applied Physics and specialized in CFD. Before joining Medeso, he worked
for Consept AS in Norway as a CFD specialist, using FLUENT as a CFD
simulation tool. At Medeso he will be primarily working as a CFD
specialist, assisting current and future Fluent and CFX customers.
02.08.2007 Medeso Oy Alihankinta 2007 -messuilla
Esittelemme ANSYS -tuotteita
Alihankintamessuilla 26 - 28.9.2007 Tampeella osastolla D 197. Ilmaisen
sisäänpääsylipun voi tulostaa
täältä.
26.02.2007
ANSYS
R11.0 julkaistu
ANSYS -versio R11.0 on nyt julkaistu.Uusien
ominaisuuksien esittely
ANSYS
-sivuilla. Päivitys on ladattavissa ANSYS
Customer -porttaalista. Asennusmediat voi tilata myös meiltä
lähettämällä tilauksen osoitteeseen
support@medeso.fi.
18.01.2007
Medeso Oy:n uudet puhelinnumerot
Pekka
Mölkänen: 010-2394 500
Tommi Myöhänen: 010-2394 501
Ritva Jäppinen: 010-2394 502
Faksi: 010-2394 520
Muut yhteystiedot pysyvät ennallaan. Siirrymme käyttämään uutta
matkapuhelinvaihdetta, joka parantaa tavoitettavuuttamme. Uuden vaihteen
ansiosta voimme siirtää puhelut helposti henkilöltä toiselle riippumatta
sijainnista.
13.09.2006
ANSYS Completes Acquisition of Fluent
ANSYS,
Inc. and Fluent Inc., today announced that ANSYS has completed its
acquisition of Fluent in a series of mergers for approximately 6,000,000
shares of ANSYS common stock and approximately $299 million in net cash.
18.04.2006 Medeso won ANSYS Dominator Award
2005
At the yearly ANSYS Sales Conference in Pittsburgh, Medeso received the
prestigious "ANSYS Dominator Award 2005", world-wide. The award was
given for best achievement and for recognition by customers and ANSYS
colleagues.
04.11.2005 Medeso opened
sales office in Oslo Norway
Medeso is continuing its expansion and therefore looking for two
application engineers in Oslo and one sales assistant at HQ in Västerås.
06.12.2004
ANSYS
R9.0 julkaistu
Uusin
ANSYS -versio R9.0 on nyt jakelussa. Päivitys on ladattavissa ANSYS
Customer -porttaalista. Samoin päivityspaketin tilauksen voi nyt
jättää myös Customer -porttaaliin. Uusien ominaisuuksien esittely
Tuotteet
-sivuilla.
01.06.2004
ANSYS
R8.1 julkaistu
Uusin
ANSYS -versio R8.1 on nyt jakelussa. Päivitys on jo ladattavissa ANSYS
Customer -porttaalista. Niille jotka eivät tee latausta, toimitetaan
päivityspaketit kesäkuun aikana postitse. Uusien ominaisuuksien esittely
Tuotteet
-sivuilla.
01.04.2004
Medeso
Oy:n uudet yhteystiedot
Olemme
muuttaneet uusiin tiloihin teknologiakeskus Microtekniaan Kuopioon (www.teknia.fi).
Uusi osoitteemme on PL 1188 (Microkatu 1), 70211 KUOPIO. Muutos ei vaikuta
puhelinnumeroihin tai Internet -yhteyksiin.
01.11.2003
DesignSpace
& ANSYS Versio 8.0 julkaistu
ANSYS
R8.0 -versio on julkaistu.Uudet ominaisuudet esiteltiin
käyttäjäkokouksessa. Päivityspaketit toimitetaan ylläpitoasiakkaille
marraskuun aikana. Uusi versio on saatavissa jo koekäyttöön. Kts. lisää Tuotteet
-sivuilta.
29.09.2003
ANSYS Users Meeting 2003
ANSYS
Update Seminar & Users Meeting
2003
To 30.10 pidetään Suomen DesignSpace & ANSYS käytttäjien kokous
CSC:llä Espoossa. Lataa päiväohjelma ja ilmoittautumislomake tästä.
05.06.2003
DesignSpace
& ANSYS Versio 7.1 julkaistu
ANSYS
R7.1 -versio on julkaistu. Päivitys sisältää useita parannuksia sekä
Workbench -käyttöympäristöön (DesignSpace) että perinteiseen
ANSYSiin mm. uudet sidosyhtälöihin perustuvat lineaariset MPC
-kontaktielementit. Päivityspaketit toimitetaan ylläpitoasiakkaille
heinä-elokuun aikana. Uusi versio on saatavissa jo koekäyttöön. Kts. lisää Tuotteet
-sivuilta.
04.02.2003
ANSYS Multiphysicsin opetteluversion tarjous oppilaitoksille ja
opiskelijoille
Yliopistoasiakkaat joilla on jokin ANSYSin yliopistoversio, voivat tilata ANSYS ED -versioita opiskelijoiden käyttöön
20 EUR kappalehintaan (verollinen hinta 24.4 EUR). Samoin tietysti kokopäivätoimiset opiskelijat voivat
tilata ED samoilla ehdoilla. ANSYS ED:n normaalihinta on 420 EUR (alv 0%).
08.11.2002
DesignSpace
& ANSYS Versio 7 jakeluun
Ylläpitoasiakkat
saavat päivitys- paketin marras-joulukuun aikana. Koekäytöt uudella
versiolla on jo aloitettu. Kts. lisää Tuotteet
-sivuilta.
18.08.2002
DesignSpace & ANSYS User Meeting
2002
Ma
21.10 pidetään Suomen DesignSpace & ANSYS käytttäjien kokous
CSC:llä Espoossa, ilmoittautumiset osoiteeseen info@medeso.fi.
13.05.2002
DesignSpace ja ANSYS -päivitykset versioon 6.1
Molempien
ohjelmistojen 6.1 -versiot ovat parhaillaan jakelussa. Jos et ole saanut
uusinta versiota, ota yhteyttä info@medeso.fi.
31.03.2002
Medeso Oy:lle omat kotisivut
Parantaaksemme
Medeson suomalaisten asiakkaiden palvelua, avasimme www.medeso.fi
kotisivut. Täältä löydät ajankohtaista tietoa tuotteistamme ja
palveluistamme.
MEDESO AB:n uutisia täällä . . .
.
|